Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivän Tarkoitus

Nyt vielä muutamat kuvat Halloween teemalla. 
Lapset pääsivät ystävänsä luokse Halloween Bileisiin ja sitä varten pukeuduttiin kunnolla..
Mekot on ostettu muutama vuosi sitten Br leluista ja hyvä että ostin isot menevät vielä monta vuotta..
 Meillä on jo monta vuotta juhlittu Halloween bileitä.. Se on mukavasti katkaisee tätä pitkää pimeää syksyä ja nyt sitten alkaa se joulun odotus..
On meillä tietenkin se perinteinenkin traditio eli haudalla käynti. Kotikirkkomme oli niin kaunis täydessä valaistuksessaan....
 Muistelemme läheisiämme jotka ovat pois nukkuneita lämmöllä..
 Hautuusmaalta löytyy myös paikka johon voi viedä kynttilän niille joita ei ole tänne meidän kirkkomaahan haudattu.. Siellä oli todella paljon kynttilöitä.
Nyt rauhoitumme sunnuntain viettoon ja arkinen aherrus alkaa sitten huomenna. Ens viikolla tiedossa reissua Tampereelle.. Jännittä!!
Rauhallista Sunnuntaita kaikille!!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Juhlat juhlittu

   Perjantain Halloween bileet sujuivat todella hyvin..
 Hauskaa oli vaikka kaikki paikalle kutsutut eivät päässeetkään tulemaan.. Oli meitä silti 5 syöjää!
Joulubileitä odottaessa..
Linlylle kiitos kevätkääryleistä ja seurasta!! 
Lauantain illan jatkoja ..
On se vaan hyvä että on vasta lauautai.
Terkkuja 
STL

torstai 31. lokakuuta 2013

Celebrated with friends

Huomenna ...
Hyvät Kaverit
Hyvää ruokaa ja juomaa
Halloween Tunnelmaa..
 Disco pallo katossa...
Mitä muuta voisi ollakkaan...
kuin makeet BILEET!!!
(silloin ei ehkä kuvata.)
Palamisiin
STL

lauantai 26. lokakuuta 2013

Halloween

 Halloween hiipinyt hiljaa huusholliin.. oranssi kurpitsat ja pääkallot .. Vaikka juhlimme oikein kunnolla sitten vasta viikon päästä.

 Perjantaina tieten juhlii aikuiset ja lauantaina lapset...
 Saa nähdä kun yksi lapsi olikin tänä aamuna kuumeessa ettei kovasti tarttuis muihin...
 Lapsilla on hallooween asut valmiina mutta mistä minulle löytyis...
Taidan olla sopivasti pelottava jo luonnostaan.
Palamisiin !
STL

torstai 17. lokakuuta 2013

Syyslomalla

 Syyslomaa olla vietetty kotosalla muksujen kanssa .. Eilen puita kannetttiin sisälle urakalla. Sieltä osui silmiini tämmöinen lauta ihanuus.. Eiks ole söpö!! En tiedä mistä alkuaan on mutta nyt sen paikka on kirjahyllyn reunalla.. Tuikku kipot sopii sen päälle kuin nenä päähän.

Eilen tänne satoi myös ensi lumi... Siis on niin ihanan näköistä ja VALOISAA!!  Tuli jotenkin heti joulufiilis... 
Mutta haloo 
Halloween bileetkin on vielä pitämättä!
(kuvassa myös uus tv )

Syyslomalla tehtiin lasten kanssa yksi retki ..toinen viel tulossa. (salaisuus). 
Käytiin Kokkolassa kiertelemässä kirpputoreilla ja pari tuntia riehuttiin Touhutalossa..
pari kertaa kahvilla, yhden kerran syömässä ja tietty yhden kerran jätskillä.
Oli todella onnistunut reissu kaikin puolin. lasten ehdoilla ja siis koko päivä aamulla startattiin ennen klo 10 ja kotona oltiin vasta klo 19:00!! 
Tiettty mummulla käytiin tullessa näyttämässä löytöjä...
Mä löysin mm. tän taulun.. Iso taulu ja canvas... hinta 5,-!!! 
Kuva siitä tunteikas että olen itse ottanut vastaavanlaisen kuvan Santoriniltä.. (joskus 2000 alussa)
Mulle herättää ihania muistoja...jos sinne viel joskus pääsis!!


Lapsille löytyi vaatteita..pari Lps:ssä tietysti ja minulle pikkujouihin aivan ihana paita!!! Mut siitä sit myöhemmin...
Ihana aurinko alkaa siristää ja taidan minäkin lähteä tekemään ulos lumienkeleitä!
 
Hei Hei!!
STL

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Viikonloppu


Viikonloppuna ohjelmassa on tietysti tunnelmointia ja kynttilän polttamista... Niitä menee muuten urkalla.. 
Ystävän muistutuksesta huolimatta en nyt ajattele seinien nokeentumista 
vaan käryytän kynttilöitä silti..
Muuten viikonlopun ohjelmaa kuuluu..
jauhelijan tekoa ja ehkä pyörittelen niistä vielä lihapullia... 
Yhdeltä parturoin kutrit.. maksoi mulle muuten 40€ ( ei muuten suostunut)
mitäs muuta tietysti 
haaveilua !:D
Hauskaaa Sunnuntain jatkoa!
Satu

torstai 26. syyskuuta 2013

Mustaa ja Valkoista


Nyt sitten se musta ja valkoinen valloittivat makuhuoneenkin... Ennen siellä oli sinistä.. vieläkin sitä löytyy verhoista.. ainakin niin kauan kun löydän verhoihinkin mustaa... 
 Jotexin valikoimasta löytyi mustaa pussilakanaa ja valkoinen päiväpeite... 
Sänky saa myös jossain välissä uuden värin.. kunhan saa hankittua lisää maalia... 
Yllätys yllätys MUSTAA tietty.
 Lattia ja seinät saavat vielä toistaiseksi olla noilla väreillä mutta sänky siirtyy vielä toiselle seinälle... mutta siinä seinällä on vielä kaappi joka painaa kuin SYNTI! Ja sisällä tietty tavaraa millä ei tee yhtään mitään eli tyhjennys hommia vaatii aluksi...
Huomenna taas vuorossa kauppa reissu ja sitä ennen viikon ruokailun suunnittelu... Omahommansa mutta huomattavasti helpottaa ruuan valmistustakin kun ei tarvi miettiä mitä tekee ja onko nyt kaikki tarvikkeet ja aina silloin tietty joku olennainen osa puuttuu... Mutta kun on selvät sävelet ja tarvikkeet kaapis
 NO PROPLEMOS! :)
Terveisin!
Satu