Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Venetsijalaiset

Lauantaina Venetsijalaisia kävimme viettämässä Kokkolassa..
 Ihania valoja ja raketteja!
 Kyllä muksuilla riitti ihmettelemistä.. 
Ainut miinus, olimme alipukeutuneita.. Meinasi tulla kylmä!

Eli nyt on virallisesti syksy!!
Muistakaa pukeutua lämpimästi ettei syys flunssa iske.
Palamisiin
Satu

keskiviikko 27. elokuuta 2014

 Lomaa vietettiin viimeviikolla. Kovat oli suunnitelmat tehdä sitä ja tätä käydä siellä ja täällä.
 Kun viimeinen lomapäivä sunnuntaina iski päälle tuntui ettei mitään ole saatu aikaiseksi... 
Piti oikein alkaa miettimään...
että sainhan aikaiseksi! 
Siivosin varastoa...
 Jätesäkkejä roskiin lähti 4,
 kirpparille tavaraa lähti useampi laatikko..
 ja vielä  tavaraa jäikin.
Tarpeelliset tavarat lähti toiseen varastoon..siis todella tarpeelliset!
Sitten viettettiin Tortilla iltaa perheen kesken.. 
Mikä todella haastavaa kun jokaisella tahtoo olla omat menonsa...
 Siipan kanssa tehtiin pari ostos retkeä...
 Siippa osti auton tai siis vaihto! 
Minä ostin leikkuulaudan. 
Eikö olekkin ihana leikkuulauta !
.
 Pikkuväki vaihtoi huoneita ja nyt jokaisella omahuone..
Ikkunat pestynä ja syksy verhot ikkunassa
Eli kyllä sitä vaan lomalla ennätti vaikka mitä..
 Mutta ihanaa että arki alkoi. Lomalla alkoi oikein väsyä!
Keskiviikon jatkoja teille!
Satu

lauantai 16. elokuuta 2014

Tyttöjen ilta

 Perjantai ilta.. ja pienen pienen kesäloman aloitus.. 
Mitä siihen vielä?? No TYTTÖJEN ILTA!! Vanha jengi kasaan..Ja ihmeen kaupalla onnistuikin. Vuorotyöläisiltä ja pienten lasten äideiltä ei niin yks kaks onnistu tavata. Nyt onnistui!
 Pientä purtavaa ja hyvää juotavaa.. Eipä siihen muuta tarvittu!
Nostalginen musa soimaa! Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! :)
Iltaa jatkettiin vielä paikallisessa jossa sattui olemaan todella hyvä live bändi
ja sai jorata oikein sydämmensä kyllyydestä!
Kiitos seuralaisille!
Lauantai iltaa jatkamaan saunomisen merkeissä
Palamisiin
Satu

maanantai 11. elokuuta 2014

Superkuu


Viime yönä sitten mekin lähdettiin autoilemaan katsomaan super kuuta... 
Tosin ei se niin suurelta näyttänytkään mutta kirkas oli..
Samalla kuulosteltiin kuuluuko susien ulvontaa..
Jännittävää oli!
Mutta ylimääräisiä ääniä ei kuulunut..

Aamulla äitee nukkui pitkään.. harvinaista! 
Lapsukaiset lähtivät vuorotellen kouluun
 ja esikoinen vielä täksi päiväksi töihin. Malttaakohan se kouluun mennäkkään, mur!
Taas uus viikko ja uudet kujeet
Palamisiin
Satu

perjantai 8. elokuuta 2014

Haaveita

Ainahan pitää olla jotain mistä haaveilla. Minulla yksi remontti haave on uusi keittiö.. 
Ollaan asuttu tässä talossa vuodesta -97 ja keittiötä on ovia maaalattu ja tapetoitu mutta mitään radikaaliimpaa ei ole tehty... 
Viime syksyn Ikean reissulta bongasin unelma keittiöni... 
Siitä seuraavat kuvat.
 Yhdelle seinälle kaapistot .
 Muilta seiniltä kaapistot pois..
Isolavuaari on niin ihku!
 Tietty pöytä sit musta ja tuolit kans..
 Yksi seinä sais mustan lautaskaapin...

Aina pitää olla haaveita. isoja ja pieniä..
Palamisiin..
Satu

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sunnuntai

Lasten viimeinen sunnuntai ennen kuin koulut alkaa.. 
Hemmottelua.Ehdottomasti!
Varattiin Ylivieskaan kirppari pöytä kuukaudeksi ja vietiin sinne samalla rompetta.. 
Käytiin Kärkkäisellä shoppailemassa... ja tietty syömässä
Nam!

 Prismasta löytyi mieluiset reput tytöille. 
Kotiin tullessa Maasydälle vielä uimaan.
Kyllä meillä onkin ollut ihana kesä! 
Vaikka lämpimät kelit jatkuu niin koulun aloitus tekee sen että tuntuu kuin kesä olisi mennyt jo.. Lapsilla vielä kolme päivää lomaa.. 
Mulla yks!
Palamisiin
Satu

perjantai 1. elokuuta 2014

Rasva

Siis aurinko rasva .... 
Auringossa tullut lekoteltua het enempi ja aurinkorasvan tuoksu

 Miten aurinkorasvan tuoksu voi tuoda niin mieleen ihanat välimeren lomat..
 esim ihan unohtumaton loma ystävän kanssa Santorinin kuvan kauniille saarelle
 Asuttiin lähellä Kamarin rantaa ..
 Yhtenä iltana käytiin Oian kylässä ihailemassa maailman kauneinta auringon laskua..
Oih se oli ihanaa!!! Todella reuntouttava loma..
 Iltaisin ravintolaan syömään pitkän kaavan mukaan viineineen..
Päivät maattiin rannalla.. sitten siestan jälkeen shoppailemaan ... 
Sinne kun joskus uudelleen! Onneksi nyt ollaan saatu nauttia ihanasta lämpöstä ihan omalla nurtsilla ja rahaa säästynyt .. 
Eli sinne nutsille siis! Rasvaa taas kovasti pintaan.. 
(kuvat lainattu netistä...Mun Santorini kuvat aikoinaan ikuistettin negatiiveille eikä ole digimuodossa)
Palamisiin 
Satu